Lahden historiallinen museo

Historiallinen museo toimii Lahden kartanossa. Näyttelyissään museo esittelee lähinnä lahtelaista ja päijäthämäläistä kulttuuria. Historiallisen museon kokoelmissa (n. 40 000 esinettä) on maakunnallista kansanomaista esineistöä, joka on hankittu museotoiminnan alkuvuosikymmeninä. Lahti on puuseppien kaupunki ja se näkyy myös museokokoelmissa sillä 1950- ja 1960 -luvuilla on pääpaino ollut puusepäntyön välineiden, alueella valmistettujen huonekalujen ja lahtelaisen teollisuuden tuotteiden hankkimisessa.

                    


Klaus Holman muistokokoelma muodostaa Suomessa harvinaisen kokonaisuuden keski- ja eteläeurooppalaista taidetta ja taidekäsityötä. Ministeri Harri Holma ja rouva Alli Holma lahjoittivat poikansa Klaus Holman nimeä kantavan kokoelman Lahden kaupungille 1953.
Esineistön on koonnut pääasiassa rouva Alli Holma yhdessä poikansa Klaus Holman kanssa. He kiersivät Pariisin ja Ranskan maaseudun kirpputoreja, joissa antiikkiesineitä parhaiten oli esillä. Klaus Holma oli innokas taidehistorioitsija, joka jo nuorena ylioppilaana solmi ystävyyssuhteita Louvren virkailijoihin ja sai heiltä arvokkaita tietoja Pariisin antiikkimarkkinoista.