Hollo ja Martta


IV Hollo ja Martta -festivaali järjestetään 26.10. - 2.11.2008. Hollo ja Martta -festitvaali  on vuoden välein Hollolassa ja muualla Päijät-Hämeessa järjestettävä kansantanssin ja -musiikin kansainvälinen festivaali. Viikon kestävä festivaali esittelee loka-marraskuun vaihteessa laajan kansainvälisen tanssikirjon lisäksi myös runsaan otoksen kotimaista kansantanssia. Festivaalin järjestää Hollolan Nuorisoseura, joka on yksi maamme johtavista kansantanssiseuroista ja tunnettu suomalaisen kansanperinteen viejä kaikkialle maailmaan. Merkittävin osa festivaalin esityksistä ja konserteista suunnataan koululaisille, lapsille ja nuorille. Hollo ja Martta Festivaali on hyväksytty jäseneksi kansainvälisten CIOFF -festivaalien joukkoon.