Vuonna 1985 toimintansa aloittanut Hot Club Dance Company (HCDC) tuottaa ja valmistaa esityksiä muun muassa yksityistilaisuuksiin, televisioon, viihdeartisteille, laivayhtiöille ja tuotelanseerauksiin.
Moderni show-toimisto tarjoaa kaikkea estradiviihteeseen liittyvää aina taustatanssijoista kokonaisiin näytöksiin. Näytökset suunnitellaan ja tuotetaan tapauskohtaisesti. Tanssijoiden lisäksi Hot Club tuo näytöksiin muun muassa laulajat, näyttelijät, käsikirjoittajat, lavasteet ja vaatetukset.
Hot Clubin Liikuntakoulu perustettiin vuonna 1988 tarjoamaan showtanssiopetusta kaiken ikäisille. Nykyaikainen Hot Club on satojen eri ikäisten liikunnasta kiinnostuneiden kohtauspaikka. Tanssimuotoja on kertynyt showtanssin ympärille lukuisia. Lisäksi koululla on tarjolla runsaasti muun muassa aerobic-tunteja, miehille omia tunteja ja tilaustunteja. Vuosittaiset lähes 600 tanssinharrastajan voimin toteutettavat oppilasnäytökset ovat suuria tapauksia Lahden tanssielämässä.
|