Vuoden 2009 Lahti Organ Festival järjestetään 4.8.-8.8.2009.
Lahden Urkuviikko perustettiin vuonna 1973. Tapahtuma sai jo ensimmäisinä vuosina laajasti mainetta vaikka kaupungissa ei ollut kunnollisia konserttiurkuja. Vuonna 1978 rakennettiin Alvar Aallon suunnittelema Ristinkirkko ja sinne suuret neo-klassiset urut. Kansainväliset urkukilpailut ja radioinnit tekivät Lahdesta tunnetun urkukaupungin. Urkuviikoilla ovat esiintyneet mm. Guy Bovet, Olivier Latry, The King´s Singers, Karita Mattila, Esa-Pekka Salonen, Radion Sinfoniaorkesteri, Moskovan virtuoosit ja Avanti!
Vuosina 2007–2009 Urkuviikko aloittaa uuden Moving-projektin. Aluksi mukana on seitsemän Euroopan Unionin alueella toimivaa urku-, kuoro- ja kamarimusiikkitapahtumaa. Nämä musiikkijuhlat sopivat esiintyjien logistiikasta niin, että taiteilijoiden on mahdollista kiertää kaikki mukana olevat maat ja tapahtumat.
Vuoden 2009 ohjelma
| |