Runoroskis

Runoroskikset piristävät Lahden puistoja tänä kesänä!

Lahden kunnallistekniikka, Lahden kulttuuritoimi ja Lahden Runomaraton ovat yhteistyöllä toteuttaneet Runoroskis -projektin. Kesä-elokuuksi Lahden puistojen roskiksiin ilmestyy runoja, josta ne ovat kaikkien bongattavissa. Runojen teemat jakautuvat kolmeen pääaiheeseen: lastenrunoihin, rakkausrunoihin ja ihmisiä ja ympäristöä käsitteleviin runoihin.

Aloite projektiin tuli Lahden kunnallistekniikalta ja nyt kesällä runoista voi nauttia eri puolilla kaupunkia. Projekti tuo myös esille nyt 14. kerran järjestettävää Lahden Runomaratonia, jota vietetään Lahdessa 27. - 28. kesäkuuta teemalla RUNOUS - voi hyvin. Runot on koottu Lahden Runomaratonin antologioista ja kukin aihealue on saanut oman, tyyliin sopivan kuvityksen.