Teatteri Nuora
Teatteri Nuora on vapaa ammattiteatteriryhmä, joka on perustettu keväällä 2007. Ryhmän toiminta painottuu Lahteen ja sen lähialueille. Nuora tarjoaa väkevää draamallista osaamista. Esitysten ja työpajojen valmistuksesta vastaavat Metropolia Ammattikorkeakoulusta valmistuneet ja valmistumassa olevat teatteri-ilmaisun ohjaajat Suvi Eskola, Minna Partanen, Laura Peltoniemi, Lassi Puodinketo ja Leena Urrio. Lisäksi vahvuuteen kuuluu Seinäjoen Ammattikorkeakoulusta valmistunut kulttuurituottaja Lauri Keskiväli. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää esittävän taiteen toimintaa ja asemaa Etelä-Suomen alueella, sekä kehittää soveltavan teatterin työmuotoja ja ympäristöjä. Ryhmän johtoajatuksena on tehdä taiteellisesti tasokasta, traditionaalisen teatterin raja-aitoja rikkovaa soveltavaa teatteria. Teatteri Nuoran toiminta perustuu ryhmälähtöisen työskentelyn ideologiaan. Nuoralaiset pystyvät toimimaan monipuolisesti ohjaus-, opetus- ja taiteellisissa tehtävissä. Nuoralaiset valmistavat draamallisia kokonaisuuksia sekä omista lähtökohdistaa, että tilauksesta aiheesta kuin aiheesta. |
